Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Elämää omaishoitajana 2

Lisätty 28.08.2018

Olipa pitkä kuuma kesä! Meidän perheessä sitä vietettiin pitkälti sisätiloissa, verhot visusti kiinni. Tuo erityislapseni, kun ei oikein siedä kuumaa. Tyttärelläni on Aspergerin oireyhtymä. Se on autismin kirjoon kuuluva synnynnäinen neurobiologinen häiriö. ”Murulla” tuo ilmenee monenlaisina aisti- ja tunneyliherkkyyksinä, jotka pahimmillaan johtavat voimakkaaseen ahdistuskohtaukseen.

Kesäkuussa, kun koulujen lomat olivat alkaneet, olin vielä töissä muutamana päivänä viikossa. Tuolloin oli useimmiten lasten mummo meillä kotona minun ”sijaisena”. Tosin Murun mielestä, hän ei oikein pystynyt lomailemaan, kun äiti ei ollut kotona – täytyi pinnistellä ja jännittää päivän sujumista. Myönnän että tuo jännitys tarttui minuunkin ja asioiden järjestely vei veronsa. Kun heinäkuu sitten koitti, olin todellakin valmis lomalle! Tuo on varmaan tuttua monessa omaishoitoperheessä. Hoitosuhteeseen liittyy todella paljon tunneasioita, hoidettava on usein jotenkin ”herkillä”, eikä jättäminen sijaishoitoon ole ihan yksinkertaista. 

Muru käy nyt peruskoulun viimeistä luokkaa. Monien koulunvaihtojen ja erityisjärjestelyjen jälkeen, hän siirtyi viime vuonna pieneen kotipaikkakunnallamme toimivaan erityiskouluun. Siellä hän on viihtynyt hyvin ja koko kesäloman odotti, että koska koulu taas alkaa – mahtavaa! Elokuun toisen viikon lähestyessä olin todella jännittynyt. Siirtyminen ”lomamoodista” arkeen on aina ollut hirvittävä koettelemus. Tänä vuonna tyttö yllätti ja arki alkoi rullata ilman kohtauksia! Uskomatonta! Tosin minulle stressi pukkasi kolmen päivän migreenin – eli ei se ihan kivutonta ollut kuitenkaan.

Työkuvioni on nyt muuttunut työkokeilusta työhön valmennukseksi. Molemmat ovat työeläkeyhtiön tukemia kuntoutustoimia. Käytännössä jatkan tässä OPASTE-hankkeessa samoja toimia kuin tähän saakka, paitsi että työaika lisääntyy 25 viikkotunnista 30:een. Tämä tuo lisähaastetta järjestelyihin kotona.

Muru ei pysty lähtemään aamuisin yksin kotoa kouluun, joten pääsen lähtemään töihin klo 9. Työmatkaan menee noin tunti/suunta, joten kuuden tunnin työpäivän jälkeen olen kotona klo 17. Koulupäivien ajan mummo päivystää (jos Murulle tulee kohtaus ja täytyy hakea pois koulusta kesken päivän). ”Iltapäivävuoron” hoitaa joko mummo tai kotihoito (omaishoidon vapaaseteleillä). Aamutapaamisista joudun jäämään usein pois tai sitten mummo (miten pärjäisinkään ilman häntä!) tulee yökylään ja hoitaa ”aamuvuoron”. Yritän nyt saada aamuhoitoa koululle klo 8-9, jotta voisin päästä aamulla aiemmin töihin.

Edellä kerrottu systeemi on toiminut melko hyvin. Teen myös vaihtelevasti etätyöpäiviä, mikä auttaa valtavasti esim. lääkäri- ja terapiakäyntien järjestelyissä. Työnantajan kanssa on sovittu, ja työtehtäväni järjestetty niin, että jos tarve tulee, voin lähteä kesken työpäivän. Paljon on siis kaikenlaisia järjestelyjä jatkuvasti tehtävä, jotta alkuunkaan pääsen työtä tekemään.

Haasteista huolimatta lomalta paluu töihin on tuntunut hyvältä. Olen nyt ollut kuusi kuukautta taas työelämässä pitkän työttömyys- ja omaishoitoajan jälkeen. Edelleen olen ällistynyt työssä käynnin vaikutuksista: olen aktiivisempi, pirteämpi, määrätietoisempi, positiivisempi. Kun aloitin OPASTEessa tein Kykyviisari- nimisen kyselyn, jolla voi mitata ja seurata omaa työ- ja toimintakykyä. Voisinkin tehdä sen kohtapuoleen uudestaan, kerron sitten teillekin, miten meni! Kyselyn voi tehdä ihan yksinkin, mutta toisen kanssa keskustellen se on ehkä mukavampi ja hedelmällisempi. Me hankkeessa teetämme kyselyä ”asiakkaillemme”. Se sopii myös omaishoitajille, jotka eivät ole ansiotyössä kodin ulkopuolella. Käy kurkkaamassa:  https://sivusto.kykyviisari.fi/. Tai Ota yhteyttä, jos haluat kuulla lisää! 

Reipasta syksyn jatkoa toivotellen, Kitti